Maarit's profileValoa päivääsi !PhotosBlogListsMore Tools Help

Blog


    November 17

    ei lintsaa!

    poitsu on ollut nyt poissa koulusta, ei lintsannut, vaan ihan on lääkärillä käyty jo neljä kertaa nyt vajaan kolmen viikon kuluessa ja tauti ei hellitä :)
    Mykoplasma ja inektioastma. :)
    näin on todettu verikokein ja muuten tutkimalla, lääkitys on tuhti antibiootti ja astmalääkkeet; avaava ja kortisoni, yskänlääke.

    antibiootti on sellainen jota määrätään keuhkokuumeeseen ja sen sellaisiin, eli ei ihan perusflunssan antibioottikirjoon kuuluvaa.
    kuumekin on mitattu siten että poitsu ei ole mittaria päässyt patterinputkissa lämmittelemään ja kyllähän keuhkojen vinkumisen kuulee ihan kun korvan likelle rintaansa laittaa.
    yskä on voimallista ja kun kävelee talon päästä päähän, niin hengästyy ja kuulostaa kyllä huolestuttavalta. Väsynyt ja väsyy helposti, ei ole montaa tuntia kerrallaan hereillä. Ei ole pahemmin jaksanut edes riihitä, eli on siis kipeä...

    kuitenkin - on tunne siitä että koulussa luulevat pojan olevan vaan jonkin muun syyn takia pois.... :)

    en kyllä itsekään tajua mistä moinen, ehkä tekstiviestistä opettajalta jossa kerrottiin poissaoloja olevan yli 120tuntia jo tälle syksylle ja että koulumenestys kärsii...eihän se nyt ihme ole, ei voi odottaa ihan samanlaista osaamista kuin niillä jotka tunneilla ovat mukana olleet mutta jotenkin jäi sellainen maku suuhun että kouluun pitäisi ampaista oli kunto mikä vaan vaikka kyllä viestissä lukikin että terveenä vasta kouluun.

    ihan kuin en itse olisi, taikka kotiväki yleensäkään, huomannut että poika on kotona eikä koulussa ja että silloin kun on kotona, syntyy kouluun poissaoloja...
    viime viikkoisessa palaverissa rehtorikin sanoi että "poissaoloja on niin paljon että luokallejäämismahdollisuutta pohtia täytyy ja että lastensuojeluilmoitus tehdään poissaolojen takia - mistä ne sitten pojan kohdalla johtuvatkin"
                                        - jäi jotenkin rivien väliin asiaa...enkä oikein ymmärrä mitä tekemistä lastensuojelulla on siihen että lapsi   on saanut tarttuvan keuhkoinfektion?


    ei ole aina kyllä helppoa olla vanhempi, mutta kyllä terveys menee koulun edelle, se on ihan varmaa vaikka miten pohtisivat "elämänkatsomustamme"... Aurinko

    poika tervehtyköön ja sitten kouluun, onhan läksyjä tehnyt sen minkä jaksaa vaan ei kauheasti ole jaksanut, eikä ole mistään viitsimisestä kiinni vaan kyllä silloin kun kipeänä on hereillä pari tuntia kerrallaan, on tärkeää syödäkin ja olla muuten vaan "pystyssä" saati heti läksyjen kimppuun kun silmät hiukan raottuu.
    stressikin jo estää parantumista jos sellaiseen alkaa.

    eilen laitoin tekstaria opettajalle että jos tarvitaan erillinen lääkärinlausunto tilanteesta niin sellaisen toki pyydän mutta koulu maksaa sen sitten..vastausta ei ole kuulunut.
    tämä on muuten sellainen asia jota ei tule mietittyä aina, lkrin lausunnothan maksavat ja esim. jos lapsi tarvitsee liikunnasta vapautuksen niin vanhemman sana riittää - tai pitäisi riittää...ei siihen lausuntoja tarvita ja jos tosiaan tarvitaan niin huoltaja sellaisen pyytää - ei koulu, ja koulu maksaa - ei vanhemmat. Näin on näreet ja näppylät!

    hitsi kun tuli annettua reksille poitsun saama lausunto adhd yms jutuista joka oli hoitotukea varten laadittu, annoin palaverissa sen rehtorille kun ihmetteli kun ei ole "sieltä vaasastakaan mitään tietoa meille tullut" (oli soittanutkin hoitavalle lkrille ja kysellyt mikä poikaa oikeasti mukamas vaivaa...eihän lkri voi sanoa sellaisia asioita kun on vaitiolovelvollisuus..) ja annoin sen lausunnon, ajattelin että laittaa siitä kopion hannun papereihin mutta kas - kas... tää otti nipun ja liisi kopiokoneelle ja tullessaan palautti alkuperäisen minulle ja kysyi muilta: "ketkä kaikki haluavat nyt tästä kopion, otin ainakin opettajalle ja erityisopettajalle omat" ... ?!??!?
    huh, hitsi kun olin jo siinä vaiheessa kun palaveri oli muuten melkein ohi, ihan puhki, siis tää mun perustautini pilkisteli jo esiin ja voimat ihan fyysisesti niin "kaput" kuin vaan voi ja siihen menee koko keskittyminen taikka ainakin iso osa kun sille päälle keho päättää itsensä heivata niin en sanonut mitään. onneksi siihen asti oli kaikki suht hyvin itsellä ja pysyin kyllä kärryillä mistä oli puhetta ja sain omatkin mielipiteeni esille tuotua mielestäni ihan hyvinkin vielä.

    mutta harmittaa tämä pojan sairastelu nyt, eikä saisi tällälailla harmittaa - riittäisi kyllä että harmittaa ihan äitinä, vanhempana pojan sairaus ja siitä tervehtymistä odottaisi ja tekisi kaikkensa että parantuisi todellakin, ei tähän enää tarvitsisi alkaa pohtimaan koulun poissaoloja ja stressaamaan, saati syyllistämään itseään niistä kun ei niille nyt tässä hetkessä mitään voi - asiat ovat vaan nyt näin, tää on tätä nyt ja sillä siisti.

    Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä - ennemmin tai myöhemmin ja tässä tapauksessa pitäisi olla se "myöhemmin, edes hiukan myöhemmin" jotta saisi rauhan edes sairastaa...mielenrauhan. :)
    November 09

    MIKSI...hehe

    mietintämyssy päähän, kysymyksiä seuraa:





    >
    > MIKSI
    > pizza toimitetaan nopeammin asiakkaalle kuin ambulanssi
    > saapuu perille?
    >
    >
    > MIKSI ihmiset tilaavat
    > tuplajuustohampurilaisen, suuren annoksen ranskalaisia ja
    > cola LIGHTin?
    >
    >
    > MIKSI ostamme hot dog -makkaroita 10:n pakkauksissa ja
    > sämpylöitä 8:n
    > pakkauksissa?
    >
    > MIKSI naiset laittavat ripsiväriä aina suu auki?
    >
    > MIKSI sana lyhenne ei ole lyhyempi?
    >
    >
    > MIKSI täytyy käyttää Käynnistä-valikkoa, kun haluaa sulkea Windowsin?
    >
    > MIKSI kissanruokaa ei ole hiiren
    > makuisena?
    >
    > MIKSI koiranruoka-tölkissä lukee: entistä parempi maku -
    > kuka sen on testannut?
    >
    > Kaikkihan tuntevat lentokoneiden
    > mustat laatikot, jotka pysyvät aina ehjänä...MIKSI
    > lentokoneita ei valmisteta
    > samasta materiaalista?
    >
    > Kun kerran lentäminen on niin varma tapa matkustaa... MIKSI
    > tulohallin nimi on terminaali?
    >
    > MIKSI painat
    > kaukosäätimen nappuloita lujempaa, kun patterit ovat melkein tyhjät?
    >
    >
    > MIKSI pesemme käsipyyhkeitämme: eikö kuitenkin asia ole
    > niin, että
    > kätemme ovat puhtaat, kun kuivaamme ne pyyhkeeseen?
    >
    > MIKSI
    > Kamikaze-lentäjät käyttivät kypärää?
    >
    > MITEN kyltti 'Nurmikolle
    > astuminen kielletty ' on saatu keskelle nurmikkoa ?
    >
    > Kuka ihmisistä keksi, että lehmistä saa maitoa... - mitä ko
    > paikasta alunperin etsittiin ja miksi?
    >
    > MIKSI Nooa ei lyönyt hyttysparia
    > kuoliaaksi?
    >
    > MIKSI lampaat eivät juokse sateella sisään?
    >
    >
    > MIKSI laitoksilla ja paikoilla, jotka ovat 24 tuntia
    > vuorokaudessa auki, on ylipäänsä lukot?
    >
    > Jos hymyilit lukiessasi edes kerran
    > tätä viestiälukiessasi, sinun täytyy lähettää tämä viesti
    > kaikille, joiden haluat myös hymyilevän.
    >
    > JA MUUTEN, MIKSI Jumala on antanut
    > miehille sekä aivot että munat, mutta ei tarpeeksi verta
    > niiden käyttämiseen yhtä aikaa??

    vialloinen kehonkieli...

    tässäpä tämä. viikkoa valoisaa kaikille ja olkaahan terveinä, siis ilman nassutauteja sun muita juttuja eikös vaan. :)
    meillä on velä poitsu kipeänä, soittelin jo terveyskeskukseen ja sain pävystysajan hälle, kävi uskomaton tuuri kun pääsin läpi jo aikaisin, oli kyllä kahdeksasta asti kännyssä automaattinen soitontoisto päällä mutta silti, aika nopsaan täti sieltä vastaili.
    poitsu on ollut viime viikon perjantaista asti kuumeessa tosiaan ja yskä on aikas kauhean kuulloista :)
    no, pääsee sentäs lkriin. on vaan sellainen pikku ongelma kun hällä on tuo adhd ja asperger juttu niin on aina suu hymyssä, aivan sama mitä tapahtuu vakka vasaralla iskisi sormeensa niin suu hymyssä huutaa, itkee ja nauraa samaan aikaan.
    niin jotta kun lkriin menee ja vaikka on kipeänä niin se kehon kielihän normaalisti merkitsee pajon ja jos poika on hymy huulilla ja hyväntuulisen näköinen vaikka silmät kiiltää kuumeesta ja yskä sattuu rintaan niin sitä vieras kyllä erehtyy luulemaan ettei se nyt kuitenkaan niiiiin kipeä ole - äitinsä vaan hössöttää...mutta kun tuota omaa poitsua itse katsoo niin kyllä sen huomaa että kipeä on aika lailla, tuntuu vaan nololta poikaa kohtaan muistutella lkrillekin että katsoppas nyt mitä on perussairauksissa ja mieti voiko tuohon hymyyn luottaa terveen merkkinä..siis muuten kyllä voisi sanoa mutta kun poika on siinä vieressä niin hälle taas tulee tuntu että hän tekee jotain väärin ja ei siitäkään hyvää hytky..vaan pakkohan se on sanoa jos alkaa näyttämään sille että ei mene todesta tuo tauti lkrille.
    taidan kirjoittaa lapun ja antaa sen ensin lkrille luettavaksi, josko sillai menisi paremmin perille...pojalle vois sanoa vaikka että kirjoitan vaan muistiin mitä oireita on ollut ja on helpompi antaa sellainen lkrille että muistaa sanoa sitten kaikki - taikka jotain...
    siis eipä tällaistakaan tilannetta ole vielä tullut kun ei ole Hannu sairastellut sillai että lkriin asti olisi monestikaan tarvinnut mennä, tosin ihan vauvana mutta vauvahan saa olla minkätuulinen melkein hyvänsä, kyllä aikuisen ihan pienestä pitää itse muutenkin huomata mikä on vialla kun ei itse osaa sanoa vielä mitään.
    eikä poitsu näyttele mitään, siis hältä ei onnistu olla hymyilemättä oleminen vaikka olisi vakavaakin asiaa toimitettavana.
    siinä se muuten menee metsään opettajienkin mielikuvat siitä että " Hannulla on aina asiat niiiin hyvin ja on iloinen"...viime lukuvuoden opettajakin sanoi että "kyllä minä tunnistan onko poikalapsella hymy vai itku kasvoillaan"...vaan ei taida tietää silti mitä hymyjen takana milloinkin on.
    se on aika vaikeaa kyllä, näin sitä huomaa tapaus tapaukselta miten paljon kehonkieli vaikuttaa ympäristöön. :)
    onhan niitä sellaisiakin ihmisiä jotka ovat aina nyrpeitä ja suu mutrussa ja kaikki olettavat että sillä on aina kaikki huonosti, ei sitä tule ajateltua että sillä ihmisellä saattaakin olla vaikka kuinka kivaa muttei vaan osaa näyttää sitä kehonkielellä. :) :) :)
    ihan läheisethän sellaiset erikoisuudet oppivat tuntemaan mutta kyllä saattaa aikaa ottaa heillekin ja useinhan on elämässä justiinsa sellaisia yhtäkkisiä tapaamisia joissa ei toinen osapuoli tapaa henkilöä kuin kerran silloin tällöin ja saa aina väärän kuvan siitä "todellisesta" ihmisestä, kaupassa, lkrissä, rehtorin kansliassa jne.
    joku opettaja opettaa esim. vain pari tuntia viikossa isoa luokkaa ja ei opi koko kouluaikana tuntemaan sitä oppilasta joka aina näyttää olevan iloinen että siinä hymyn takana saattoikin olla vaikka mnkälainen ahdistus..
    poitsusta olen koululle sanonut kyllä että mitä enemmän kikattaa ja nauraa - sitä isommin saattaa asiat olla poskellaan, mutta vastaukseksi on aina tullut että "Hannu on niin iloinen, ei hänellä voi olla mikään huonosti"
    että sellaista oli mielessä tänään aamutuimaan, taikka onhan tässä jo koht pv puolissa.. :)
    November 08

    Hugging - halihalihaaliii <3

    It has been proved that showing affection strengthens growth and positive development in people. We all need physical contact to feel good, and one of the most important ways of physical contact between two people is hugging. Who does not need cuddles in this society that is becoming ever colder, more competitive, that compels us to be more individualistic, more personal-goal oriented...? When we hug, we receive an energy feedback. We bring life to our senses and reaffirm the trust in our senses. Sometimes we CANNOT find the right words to express how we feel, and then hugs are the best way to say it. We need four hugs a day to survive, eight to preserve ourselves, and twelve to grow. A hug makes you feel good. The skin is the biggest organ we have and it needs a lot of love. A hug can cover an extensive part of the skin and provides the massage you need. It is also a way to communicate. It can convey messages for which you have no words. We can always resort to the universal language of hugs. The Power of Hugs
    Hugging achieves many things that you might never have imagined. For example:
    • It feels good
    • It dissolves solitude
    • It defeats fear
    • It opens the door to sensations
    • It improves self-esteem (wow, he or she wants to hug me!)
    • It encourages altruism (I can't believe it, but I want to hug that person)
    • It delays aging (those who hug age more slowly)
    • It helps reduce appetite (we eat less when we are nourished with hugs and when our arms are wrapped around others)
    More benefits from hugs:
    • It is environmentally friendly (it does not damage the environment)
    • It preserves energy
    • It is portable and requires no additional machinery
    • It does not require a special place to do it (an adequate place to hug)
    • In any place such as a conference room, a church or a football field
    • It makes happy days even happier
    • It gives us a sense of belonging
    • It fills the void in our lives
    • It is still effective even after the hugging has finished
    • It strengthens and increases our ability to share
    • It harmonizes the hearts of friends
    Hugging creates some form of addiction to tenderness, to altruism, to happiness...

    Just as laughter, it is highly contagious! Whatever your hug may be, let it always come from the heart, not from the mind.
    Come up with new ways of hugging.
    Give your hugs interesting or funny names.
    Become a full-time "hug therapist."
    Be always ready to offer a hug to someone.
    Observe the other person and always be careful of his or her personal space.
    Do not try to impose your vision or philosophy on others.
    A hug does and says very much.

    Hug your friend, your loved one, your kids, your parents, your pet...
    November 06

    krusifiksistä kohua ja sitten muuta turinaa...


    Kohun keskelle joutunut suomalainen:

    En ajanut kieltoa yksin

    Perjantai 6.11.2009 klo 15.42

    Alkuperäisen valituksen krusifiksista teki suomalais-italialaisen naisen italialainen mies

    Italian krusifiksikohun keskelle joutunut suomalais-italialainen Soile Lautsi on yllättynyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksestä nousseesta mekkalasta. Tuomioistuin päätti aiemmin tällä viikolla, että italialaisten luokkahuoneiden seinillä olevat krusifiksit loukkaavat uskonvapautta.

    - Tiesin että asia on Italiassa tabu, mutta en uskonut että Suomessa asiasta nousisi näin iso kohu, Lautsi kommentoi STT:lle puhelimitse perjantaina.

    Abano Termen kaupungissa Pohjois-Italiassa asuva Lautsi muistuttaa, ettei hän ole yksin koko Italian valtiota vastaan. Mukana on perheen lisäksi myös ateistijärjestö.

    - Minun nimeni on valituksessa siksi, että se oli lakimiehen neuvo. Tämä on kuitenkin ollut ryhmätyötä.

    Lautsi kertoo, että kaikista aktiivisimmin krusifiksikieltoa on ajanut hänen italialainen miehensä, joka myös teki ensimmäisen valituksen koululle lähes kymmenen vuotta sitten. Italian tiedotusvälineissä Lautsin mies onkin ollut vaimoaan enemmän esillä.

    "Lapset eivät voi valita"

    Soile Lautsi on asunut Italiassa 23 vuotta, ja maan kansalaisuus hänellä on ollut vuodesta 1990. Monissa nettikeskusteluissa on kritisoitu sitä, että maahanmuuttaja alkaa vaatia muutoksia uuden maan kulttuuriin.

    - En ole tullut muuttamaan Italian tapoja, ihmiset saavat kantaa kaulassaan niin paljon krusifikseja kuin haluavat ja vaikka tapetoida seinänsä niillä. Mutta miksi niitä pitää olla valtion koulun luokkahuoneissakin, sitä en ymmärrä, Lautsi kommentoi.

    Hän huomauttaa Italiassa olevan paljon kirkon kouluja jotka saavat tukea valtiolta.

    - Ihan kuin olisin joku hirviö, joka hyökkää ihania krusifikseja vastaan ja tuhoaa Italian kulttuurin. Pyydän itse asiassa hyvin pientä asiaa.

    Lautsin mukaan koulussa olevat krusifiksit ja muut uskonnolliset perinteet häiritsivät hänen kahta poikaansa aikoinaan erittäin paljon.

    - Meidän poikamme ovat jo lähteneet koulusta. Toivon kuitenkin, että joku toinen perhe voisi tulevaisuudessa edes pyytämällä saada krusifiksin pois. Tämä on kuitenkin tärkeä päätös, joka muistuttaa Italian valtiota siitä, että mitään valtionuskontoa ei ole.

    Lautsi kertoo kaikesta huolimatta saaneensa päätöksestä myös paljon hyvää palautetta.

    STT



    huoh, tällaista tämä sitten on, en koko juttua tiedäkään mutta tästä pätkästä ainakin sai sellaisen käsityksen että jos suomalaisesta koulusta luokkahuoneesta pyytäisi poistamaan jonkin uskonnollisen asian joka on vain ja ainoastaan ev.lut. tyyppiä niin ko. kohuko nousisi? ainakin yhdessä koulussa oli tapana raamattu olla pöydällä ja sitä kävi opettaja aamuisin ja päivän mittaan läpi - ilmeisesti aina kun oli sellainen hetki itsensä mielestä..(tässä krusifiksi asiassa tosin oli maan laajuisesta tavasta pitää symbolia esillä, ei yksittäisestä asiasta).

    itse asiassa lapsihan ei voi ympäristön paineelle yhtään mitään ja esim. koulu jossa aamunavaus ja koululuvuosi muutenkin tarkastellaan liki päivittäin raamattuun verraten "mitä Jeesus teki tänä vastaavana aikana ja miltei päivänä" niin onhan sekin jo aikamoista tuputtamista kun koulussa opetetaan että näin ja näin uskotaan jne jne koko ajan ja joka käänteessä. kaikissa kouluissa ei näin systemaattista ole mutta tiedän kyllä tapauksen jossa näin oli vielä jokin aika sitten. muuten kyllä suomen koululaitos tuntu olevan ihan kirkon alainen vaikkei olekaan.(?)
    uskonnonvapauttako? ei tosiaankaan, jos koulussa oppilas ei halua erottua joukosta, kaikki lapset eivät uskallakaan, niin pakko mennä joka kirkkokäynti ja muut ev.lut.jutut, ala-asteella ei uskonnon tunneilla juuri muuta käsitelläkään kuin Joulu, pääsiäinen jne ja minkähän uskonnon mukaan...ja muuten pakko mennä, on luvaton poissaolo jollei mene muiden mukana..ei lapsi voi tosiaan sanoa vastaan, ei kyseenalaistaa -
    kyllä uskonnon numero putoaa jos ei olekaan tapahtumista samaa mieltä, jos vaikka kotona onkin asiat käsitelty eri valossa ja jos opettajalle menee oppilas sanomaan oman näkemyksen joka ei olekaan opettajan mieleen niin laskeehan siinä helposti käyttäytyminenkin ja silmätikuksi joutuu vähän kaikkiin muihinkin aineisiin.
    uskonnon opetukseenhan ei tarvitse osallistua jos ei kuulu kirkkoon mutta tosiaan - kaikki lapset eivät halua kaveripainostuksenkaan pelossa erilaisiksi. uskonnon opetus pitäisi alkaa vasta lukiossa omana valinnaisena aineenaan taikka aikaisintaan ylä-asteella ja muuhun koulupäivään ei kuuluisi uskonnon tuputus kuulua mitenkään.
    kotoahan sen opin kuuluu saada joskaan henk.kohtaista uskoa ei voi opettaa, ei kokeilla päntätä.
    mutta tämä krusifiksin poistamisen pyytäminen luokkahuoneesta - josko olisi raamattua pyytänyt eräänkin opettajan luokasta poistettavaksi..ei silti ihan maailmanlaajuinen sota olisi tullut mutta aikamoinen kuitenkin.
    November 04

    päivä se on tämäkin..

    just, kyllä on taas pv...kouluun laitoin kyselyn kuka on Lassen diabeteksen hoiudosta vastuuhenkilö ja koskakohan mahtaa alkaa se koulunkäyntiavustaja katsomaan insuliinisysteemien perään yms kun tukea tarvitsisi vielä vaikka poika osaakin hyvin ja onhan pärjännyt ihan hyvin yksinkin diabeteksen kanssa koulussa mutta nyt on ollut hoitoväsymystä ja se ei ole hyvä asia kun on elämää ylläpitävästä hoidosta kyse kuitenkin ja ei sellaisen hoidon vastuu saa oll alapsella vielä tuossa iässä, aikuisen vastuu pitäisi olla ja ei ihme että allkaa olla väsymystä ja epävarmuutta ilmassa...

    ja kun torstaina menevät poriin teatteriin niin sitä kysyin kun vaihtoehtona oli mennä luontotalo Arkkiin ja porin kirjastoon tutustumaan mutta vaihtoehto oli vain niille joilla on jokin vakaumus mikä estää teatterissa käymisen. teatteri maksaa 6e per tenava ja se Arkki yms ei mitään ja meil on kaikki sen saman teatteriesityksen jo katsoneet ja on dvd:lläkin se sama joten eipä jaksa kiinnostaa tenavia ja kiukkuahan siitä on ollut että onko pakko jne...jos opetusohjelmaan on moinen laitettu niin ei pitäisi kotoa rahaa siihen kerätä, niin vissiin laki menee muttei täällä toteudu sekään.
    Ope viestitti että ei käy vaihtamine ohjelmistoon, teatteriin on mentävä. laiton kiitoksen kauniisti ja samalla että ei sen takia aleta minkään uskontoryhmän kannattajiksi vaikka sellaisessa kannattaisi merikarvialla kyllä olla kun ei koulunkäynnistäkään tarvi erikseen maksaa...höh, hittolainen..musta on tullut ihan pirullinen.

    Mutta eikös tuollaine ole epätasa-arvoista toimintaa kuitenkin? "Vakaumukselliset" ilmaiseksi, muut maksakoon..samalla bussilla sinne Poriin kuitenkin menevät...

    Kotipalveluun laitoin viestiä jotta koskakohan meille tulisi kodinhoitaja ja ilmoitin kans että oon Markon leikkauksestakin viestinyt jo ainakin kuukausi sitten eikä ole vastauksia kuulunut siihenkään saati siihen miksei sitä palvelusuunnitelmaa voida noudattaa - ei oo vieläkään kuulunut vastausta...soitan sinne kyllä mutta laitoin viestinä ihan siksi että se ainakin jää itsellekin "muistoksi" ja todisteeksi siitä että mitä on sanonut ja kysynyt ja milloin, säilytäb kaikki tuollaiset viestit ja opin muuten opettajallekin lähettämäni viestit säilömään sen jälkeen kun nuo muksut sivukoululla olivat ja soittaa ei oikeastaan voinut kun aina jälkeenpäin sanotut asiat vääristyivät =( ja arvata saatte kenen syyksi asiat kääntyivät ja kuka oli olevinaan uhrina ilkeän äidin soitteluiden jälkeen..mrrrr...eli parempi joitain asioita tekstiviestinä laittaa...ja kuittauspyyntö kännykän asetuksissa, taikka se että on toimitettu..

    huh, pv siis alkoi ihan sillälailla sutjakkaan kitkerästi vaikkakin ihan rauhallisin mielin ja kauniisti koitin kirjoitella noille tahoille.

    Facessa lopetan Mafia warsin peluun nyt ihan totaalisesti, laitan estot koko sovellukselle. se oli alunperinkin sellainen peli joka soti mun omia ajatuksiani ja elämänmallia vastaan, sotaa, tappamista, ryöstelyä...vaikkakin virtuaalisesti mutta kuitenkin. sitten vielä lukee viestittelyissä julkisissa että on annettu vääränlaisia lahjoja ja niilläkin on alettu v...tuilemaan.
    Mutta miksi ihmeessä hukata omaa energiaansa siihen että yleensä kommentoi asiaa, ei niitä ole käsittääksen pakko hyväksyä, klikkaisi vaan ohita -vaihtoetoa ja antaisi olla - hiljaisuudessdakin piilee vastaveto.
    Ja kun itse en ole siinä pelissä mitenkään korkealla tasolla ja ihan huvikseni ja aikaa lähinnä hukatakseni oon klikkaillut pelissä niin oon antanut ihan joka ikisen saamani lahjan taikka siinä pelissä "töillä" ansaitsemat jutut eteenpäin kun en niitä itse jaksa keräillä taikka mitään. muta nyt taisin tajuta että kaipa niistä minunkin eteenpäin antamistani lahjoista on voinut joku ottaa nokkiinsa vaikken ole tosissaankaan tarkjoittanut niin käyvän, en vaan ole niin korkealla "levelillä" eikä siis ole niitä parempia lahjoja jakaa vaikka kuinka haluaisi olla kiva.
    mutta mutta, äsken just klikkailn joitain tehtäviä siinä ja aloin jakamaan loppuja mitä on tallella ja sitten peli ilmoitti et 30minuutin kuluttua serveri toimisi taas, no, sen jälkeen sitten laitan loput menemään, aika tarkkaan on saanut miettiä kelle kehtaa mitäkin laittaa ja on pelko persiissä että onko kuitenkin tekemässä väärin....toisaalta luota siihen että ihmiset sitä "ohita"-nappia osaavat käyttää ja unhoittavat lahjat siinä samalla kun en pahaa kuitenkaan tarkoita. en vaan raaski jotenkin heittää kaikkia hukkaankaan...kyllä ihminen on sitten sukkela systeemi...
    no, sitten kun kaik on jaettu niin laitan eston sovellukselle, sitten ei tule enää mitään lahjaa mulle eikä siis peliin ole itselläkään asiaa ellen peru estoa ja sitä en kyllä tule tekemään. Olen aika nopea oppimaan....

    en vaan ole niin pelimaailmassa asunut taikka kyllä pelaan jonkin verran ja farmeilla yms tulee klikkailtua joskus tosi pitkätkin pätkät mutta ei se silti mun maailmaani kaada jos joku antaa siel lahjaksi vaikka sen ensimmäisen tason mahdollisen puun tms, kyllä ne sinne mahtuu taikka jos alkaisi oikein harmittamaan niin saahan niistä peliin aina jonkun "pelirahan" kun myy pois. vielä ei ole tarvinnut lahjoja silti myydä =)
    kaikki vaan ei pelaa pelejä niin maailmantosissaan vaan hukkaavat aikaansa kuten minäkin muta jokaisella on se oma tahtonsa ja käyttää saa ihan miten tahtoo oman itsensä.

    mutta nyt alan soittelemaan, ensin kotipalveluun ja sitten terveyskeskukseen ja sitten onkin jo hermosavut loppuneet x) ei vaan, ei mua hermostuta vaan harmittaa kun päivänselkeet asiat ei toimi ja tunne siitä että tuolla "ihmisissä" oletetaan ettei pyörätuolilainen osaa asioitaan kuitenkaan hoitaa, eikä se varmaan huomaakaan eikä tajua jos sen omat taikka sen perheen edut ei toteudukaan, niin sille voi suoltaa ihan mitä tahansa...
    oikeasti kyl välillä tuntuu sille.


    kaikesta huolimatta: Valoisaa päivänjatkoa kaikille!!
    November 03

    Vammaispalvelulain uudet tuulet ja kunnan vanhentuneet aatokset?

    vai olisko peräti ennakkoluuloja tahi vaan epätietoisuutta ja sen tiedon hankinnan vaikeutta myös heillä jotka asioita lopulta päättävät..

    kattelin muuten Akuutin tänään kun tuli vinkki s-postiin Kynnys.ry:ltä ja samainen henkilö olikin siinä henk.kohtaisesta avustajasta ja uudesta laista puheenaiheena ja kyllä meni taas paikallisen kunnan kommentit niiiin totaalisesti toaletin reiästä tuonne likakaivon pohjasakkaan asti että...
    saan ikäänkuin sanoa että:"olen oikeassa vaikka mitä väittäisitte!" hitsi sentään, perj.lkriin kun aika on jo hankittu ja sitten sen lausunnon kuntaan pyydän samalla,
    onkin monta asiaa, pitää kirjoittaa oikein paperille ettei jää mitään asioimatta kun on tää pää hataraksi tullut =(
    mutta oikeasti, kannattaa katsoa se Akuutti kun tulee uusintana torstaina 5.11. klo 15.25.
    elikkä henk.kohtainen avustaja tekee niitä asioita joita itse terveenä tekisi muttei enää sairaana pysty, auttaa avustettavaa ja koko kotia samalla kun hoitaa niitä kodin töitä joita tekisi avustettava itse jos pystyisi...

    kunnasta sanottiin ettei avustaja tekisi juuri mitään, eikä ainakaan kodinhoitoon liittyviä töitä...
    taidanpas muuten huomenissa kirjoitella tuolle Ollille joka ohjelmassakin oli ja kysellä vähän apuja miten asioissa etenisi oikeassa "marssijärjestyksessä",
    ei ainakaan mulle tehty palvelusuunnitelma ole pitänyt kutiaan taas koko vuonna eli meillä käy kotipalvelu nyt kerran viikossa n.tunnin kun pitäisi kahdesti ja 3-5 tuntia...ja joka kolmas viikko isompi siivous jne... elikkä ihan persiistä on sellainen paperi täällä, oon kysynytkin jo että taitaa vessapaperi olla arvokkaampaa kunnassa kun sille on aina käyttöä sentään...

    Muumien suusta..

    "Uusi elämä on aloitettava juuri näin: myrskylyhty palaa maston huipussa, rantaviiva katoaa takana pimeyteen, koko maailma nukkuu" -Muumipappa
    October 15

    tarottia päivälleni

    Your Cards Are ...

    Card Description
    Context - This card reflects the general over view of your present situation.

    Focus - This card reflects a new set of circumstances that are about to or just have presented themselves to you. This is your central issue at this time.

    Outcome - This card reflects the outcome of the Focus Card. The results of your problems solving/decision making.
    Context - Death

    One of the most misunderstood cards of the Tarot, but not one to be feared. It represents just one part in the cycle of life, and stands for the symbolic ending of something that will now bring about something new. A major change is coming when this card shows itself, a chance to branch out and explore a new part of life. Something else will have to go in the process, so be prepared to release something in your life in order to find your new opportunities.

    Focus - The Emperor

    The Emperor represents authority and responsibility, especially as we strive towards our goals. You need to take charge of yourself and exercise some self-control as you look forward. Haphazard behavior will not help you achieve anything and will ultimately hinder your efforts. A little discipline can go a long way, and help you keep your actions in tune with your personal ethics. You can face any challenge as long as you stay true to yourself, and stay away from exploiting those around you.

    Outcome - The World

    The cycle completes itself with the World card, and so one aspect of your life has also come to a close. Of course, you cannot rest on your laurels and let life come to a halt. There is satisfaction in knowing you have completed your task, but no one is happy with only that. Be ready to launch into your next challenge. You can be pleased with yourself for your success but remember to keep it in perspective. If you need to take a rest before life gets crazy again, now is the time for it.

    Äidit osaa...

     
    Äidit osaa vaikka ja mitä!

    4 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti osaa mitä vain!
    8 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti tietää paljon! Todella paljon!
    12 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti ei todellakaan tiedä kaikkea.
    14 vuoden ikäisenä ~ Tietenkään äiti ei tiedä sitä!
    16 vuoden ikäisenä ~ Äiti? Se on todella vanhanaikainen.
    18 vuoden ikäisenä ~ Se vanha nainen? Se on nyt semmoinen
    vanhanaikainen.
    25 vuoden ikäisenä ~ No, kyllä se varmaan saattaa tietää siitä hieman.
    35 vuoden ikäisenä ~ Ennen kuin päätetään, kysytään äidin mielipide.
    45 vuoden ikäisenä ~ Mietin vain, että mitä äiti siitä ajattelisi?
    65 vuoden ikäisenä ~ Voisinpa kysyä äidiltä neuvoa.



    1. Äidit opettavat kuinka TYÖT TEHDÄÄN SIISTISTI:
    'Jos te ****leet aiotte tappaa toisenne, menkää ulos! Sain just
    siivottua!'
    2. Äidit opettavat USKONTOA: 'Sun on parasta rukoilla, että tämä
    tahra lähtee tästä matosta!'
    3. Äidit opettavat LOGIIKKAA: 'Se on niin, koska minä sanon niin!'
    ja 'Jos putoat siitä keinusta ja katkaiset niskasi, et pääse
    kanssani kauppaan!
    4. Äidit opettavat SELVÄNNÄKEMISTÄ: 'Vaihda puhtaat alushousut, ei
    tiedä vaikka joudut onnettomuuteen!'
    5. Äidit opettavat IRONIAA: 'Naurapa vielä vähän aikaa, niin annan
    sulle syyn itkeä!!'
    6. Äidit opettavat asioita NÄLÄNHÄDÄSTÄ: 'Suu kiinni ja syö se
    lautanen tyhjäksi!'
    7. Äidit opettavat AKROBATIAA: 'Kato nyt, mitä sontaa sulla on
    niskassa!'
    8. Äidit opettavat HILLITTYÄ KÄYTÖSTÄ: 'Istut siinä hiljaa ja
    liikkumatta, kunnes ruoka on valmista!'
    9. Äidit opettavat LUONNONMULLISTUKSISTA: 'Ihan kuin pyörremyrsky
    olisi sekoittanut huoneesi!'
    10. Äidit opettavat TALOUSASIOISTA: 'Jos et nyt lopeta, niin sut
    myydään mustalaisille!'
    11. Äidit opettavat PITKÄJÄNTEISYYTTÄ: 'Istut siinä niin kauan
    kunnes kaikki herneet on syöty.'
    12. Äidit opettavat KÄRSIVÄLLISYYTTÄ: 'Odotahan, kun päästään
    kotiin!'
    13. Äidit opettavat GENETIIKKAA: 'Olet ihan kuin isäsi!'
    14. Äidit opettavat IÄN TUOMAA VIISAUTTA: Kun olet minun ikäiseni,
    ymmärrät kyllä!
    August 04

    Auringossa ja miksi?

    aurinko armas hellii taas hipiää ja ennenkaikkea mieltä!
     
    Nyt joku luulee että olen joku turhamaisesti käyttäytyvä eukko joka ruskettaa itseään vaan kaiket päivät mutta auringonpalvonnalleni on hyvä syy - tai oikeastaan parikin hyvää syytä.
     
    1) ihottuma
     kauheaa rupea värkkäävää ihottumaa joka alkaa suurinpiirtein heti ilmestyttyään verestämään ja tulehtuu, kutisee ja on kaaaamean näköistä =( - mutta ei tarttuvaa, ihoni vaan tavallaan hylkii itseään jotenkin, taikka muutenkin kun keho hylkii omia bakteereitaan niin onhan sitä oma keskusyksikkö sitten ihan sekaisin ja joskus pintaan asti tulee vaivat. ..taikka miten sen sitten selittäisi..
    Kunnon aurinkoisen kesän jälkeen iho kestää toista kuukautta ihan hyvänä kunnes taas tulee ihopolille asiaa ja jokatalvinen ihovalohoidossa ravaaminen alkaa...siksi otan mieluusti kaiken sen avun minkä taivas luonnostaan antaa vastaan, toivoen joka kesä että menisi edes jollakin lailla Jouluun asti ilman Porissa ravaamista kun matkakin on jo rasite sitten taas tän muun rempan takia.
     
    2) eipä tässä paljon muuhun pystykään.
    Päivät istuskelen kerta pyöriksessä, sinälläänhän pyörätuoli ei ole mikään este tehdä asioita mutta kun ei vaan paikat kestä ja kipu on läsnä koko ajan eri asteisena - tekemisen ja liikkumisen esteenä on siis keho, ei pyöris =)
    Toisinaan teen tatskan taikka jotain mutta esim huomenna teen tatuoinnin ja tänään jo olen rennommin kuin normaalisti ja huomenna aamulla ensimmäiseksi jo alan kunnon pillerisatsilla päivän ja toisenkin erän ehdin heittää huiviin ennenkuin sovittu "ei ennen kahtatoista" -aika koittaa.
    Sitten taas kun kuva on valmis, menee seuraava päivä ihan oleillessa jne...sillai se nyt toimii tää mun kehoni.
     
     3) ihotautilääkäri antoi luvan
    olla auringossa vaikka aamusta iltaan jos vain jaksan kun iho ei kerta tykkää huonoa,
    en ole koskaan palanut (no nenä joskus prätkäillessä...)
    Tietysti melanooman riskit on aina olemassa mutta sen riskin olemassaolo ei ole niin paha (asiasta voidaan olla montaa mieltä...mutta jos sellainen tulee niin sitten tulee) kuin vetistävä ihottuma, sen mukanan tuomat tulehdukset jotka leviää kehossa ja tekee enempi sairaaksi ja kun muutenkin kieltämättä nautin olostani auringossa vaikka nivelet ja lihakset alkaakin nuivimaan liiasta lämmöstä mutta silti,
    taidan toimia kuitenkin aurinkoenergialla =)
     
    Huh, tulihan tekstiä kuitenkin, kun on jonkin aikaa ollut kirjoittelematta niin luulin jo tässäkin aluksi etten mitään keksi kirjoittaa...jotain kuitenkin. Täällä siis paistaa aurinko, piviä kyllä lipuu myös taivaalla muttei ne haittaa, ei koko aikaa tarvi porottaa =) Muksut on osa uimassa ja osa purkaa koneita...siis poijat, toinen vanhaa ompelukonetta ja toinen ruohonleikkuria - mitähän nistäkin vielä tulee, mahtavatko yhdistellä niitä...hehe, aika näyttää sitten millaisen vempeleen saavat aikaa vaiko purkavatko vaan tutkimuksen nimiin =D
     
    Taidan tästä kelailla tuohon terassille huilimaan - aurinkoon =)

     

     


    August 02

    RAESADE yllätti autoilijat 1.7.2009

    Kuva: Leena Mäkinen
    Satakunnan KansaLähetä palautetta toimittajalle


    Raesade koetteli autoilijoita Eurajoelle lauantai-iltapäivällä. Matkantekijöiden oli pakko höllätä kaasujalkaa, kun raskas vesisade muuttui yllättäen lumeksi ja jääksi kello 16.14.

    – Suurimmat rakeet olivat kooltaan noin sentin luokkaa, kertoo Raumalta Poriin matkalla ollut Leena Mäkinen.

    Osa autoilijoista pysähtyi odottamaan kuuron laantumista. Osa jatkoi matkaansa hissutteluvauhtia.

    – Kyllä sen tunti allansa, kun renkaat vaan vetivät tyhjää, Mäkinen kuvailee.

    Pienellä alueella raivonnut raemyräkkä kesti noin vartin verran.

    June 30

    hellettä!

    ihanaa aurinkoa,ei pidä valittaa kun taas tulee kylmiä ja sateisia pviä. Nyt alkaa jo helle verottaa voimiakin mut dn periaattees purnaa ja nautin auringosta. Kännyl nakutus ei ny helppoa mut pari sanaa aina jaksas ko vaa viittis... Mummu haki muksut eilen ja oli riemukas yllätys,nyt tölli hiljanen ja koirien kans ihmetellää jot mitä oikein tekis. Taitaa kääntyä auringos makoilun puolel,eipä täs muuhu enää ihmine pystykään.
    June 07

    kokeiluu...


    justiinsa, latasin foxy tunesin ja nyt sitten opettelen...saa näemmä tällai jonkun linkin laitettuu siitä mitä justiinsa kuuntelee....mitähän hyötyy...no, kokeilen - kekeilen...
    ----------------
    Now playing: A.Aallon Rytmiorkesteri - Hullu maailma
    via FoxyTunes   

    pakkanen!

    Voi voi, viime yönä pakkanen sitten pani -2,6 asteen voimalla tomaatintaimia pihaterassilla...YmmälläänNoloSurullinen
    Noooh, onneksi ei ollut kaikki vielä ulkona, Enkelien oikein ole koskaan kesäkuun alkupäiviinkään vielä luottanut ja tässä se nyt taas nähtiin.
    Huomasin kyllä kun nukkumaan olin menossqa että mittari näytti jo nollaa mutten olisi saanut tehtyä asialle mitään, harsot oli niin kurjassa paikassa enkä viitsinyt ketään alkaa herättelemään.
    Mutta, terassin pöydällä oli selviytyneitä taimia kyllä, ei kaikki sentään pakkasesta ottaneet puraisuja =) elikkä kyllä positiivisuutta on jäljellä vielä ihan hyvin.
    Täysikuu osaltaan valvotti vähän yöllä ja olikin kaunis katsella, kelta-oranssi mollukka, suoraan katseli ikkunasta koko yön, paistaa meinaan ihan oikeasti justiinsa sängyn päädyn ikkunasta joskus kahden jälkeen.Leveä hymy

    Kivisiä kuvia laitoin eilen matkaviestin kuva kansiooni, siihen missä on kaikkein eniten kuvia...pitäis vaihtaa kansion nimi ja siivota oikein kuvakansiot - kun vaan inspiraatio iskisi päin näköä niin saisi aloitettua senkin puuhan.Sarkastinen

    Kaunista sunnuntaita!Punainen sydän


    June 03

    Violettiliekki

    Löysin tällaisen jutun kun etsin jotain nettitietoutta lapsosille .. ja ajattelin kopsata se tännekin. Enemmänkinb on tietysti tietoa Violetti liekistä mutta tämä tuntui aika kohtuullisen hyvältä lapsillekin esittää. tietysti kotona muutenkin kun tulee kysymyksiä pienempien suusta nii ihan kesken arjen kerron hetken intuitiolla asioita. Nyt vaan oli netti auki ja ajateltiin kimpassa josko löytyisi jotain täältäkin.

    =) 

    Tasapainoa etsivien oppien kirjavassa joukossa hehkuu myös violetin värinen liekki. Toistaiseksi melko pienen piirin löytämän Violetin Liekin uskotaan muun muassa muuntavan negatiivista karmaa positiiviseksi, parantavan tunneperäisiä ongelmia sekä yleisesti nuorentavan ja virkistävän ihmistä. Violetti Liekki pohjautuu Reikiin, vähän tunnetumpaan energiahoitomuotoon.

    Violettia Liekkiä voi Violet Flame Masterin Tuulia Mäntylän mukaan kuvailla jumalallisen rakkauden toiminnaksi. Sen käyttäminen tasapainottaa Mäntylän mukaan elämää ja sovittaa karmaa ihmisen vielä ollessa fyysisessä kehossa muuntamalla epäsointuvia energioita tästä elämästä ja myös edellisistä elämistä. Violettiin Liekkiin uskovien mukaan se kulkeutuu kehon soluihin ja atomeihin sekä mieleen, tunteisiin, alitajuntaan ja muistiin.

    – Violetti Liekki ei vain ympäröi ja poista jätteitä, vaan se muuntaa ne puhtaan valon energiaksi. Se kuluttaa pois tai muuntaa kaiken mikä on vähemmän kuin täydellistä, kertoo Mäntylä.

    Valon Liekki

    Violetissa Liekissä uskotaan, että ihmisellä on neljä kehoa. Ne ovat fyysinen keho, toive- eli astraalikeho, joka sisältää tunteemme, mielen keho, joka on tietoinen mielemme ja eteerinen eli muistikeho, joka sisältää muistot kaikista aikaisemmista elämistämme. Violetin Liekin uskotaan työskentelevän näissä neljässä kehossa muuntaen niiden värähtelyä.

    Violettia Liekkiä voi Mäntylän mukaan kutsua toimimaan omassa itsessään ja myös maailmassa ympärillään.

    Kuva: futureimagebank.com

    – Violettia Liekkiä voidaan verrata pyyhekumiin; käyttäessään sitä riittävästi ihminen voi poistaa elämänvirrastaan kaiken, mikä on kerääntynyt ja mikä ei ole valoa. Se ei ole vain karman alas painamista tekemällä se ei-aktiiviseksi, vaan se muuntaa värähtelyn toiminnan sekä poistaa epäsointuiset ja väärät ominaisuudet niin etteivät ne ole enää olemassa, Mäntylä kuvailee.

    Tavoitteena henkinen kasvu

    Violetin Liekin seuraajat uskovat, että kärsimykset ja sairaudet ovat tuloksia ihmisen sisäisestä tilasta, mielen- ja tunnekehojen olosuhteista, jotka aiheutuvat vääristä ajatuksista ja tunteista.

    Violetin Liekin julistukset eli rukoukset ja symbolit auttavat heidän mukaansa poistamaan vastoinkäymisiä henkisellä polulla. Tällaisia vastoinkäymisiä voivat olla esimerkiksi pelko, ylpeys, itsekkyys ja huono itsetunto.

    – Yhtenä hetkenä istut monenlaisten negatiivisten ajatusten ympäröimänä aurassasi. Seuraavana hetkenä päätät kutsua Violetin Liekin. Seitsemännen säteen mahtava voima alkaa muodostua ympärillesi. Violetti Liekin enkelit tulevat ympärillesi kädet ojennettuina. He ohjaavat neljää alempaa kehoasi ja auraasi violettisäteen kaareen. Kun kaari leimahtelee lävitsesi, se höyryttää negatiiviset olosuhteet. Ne kirjaimellisesti katoavat mielestäsi ja sydämestäsi, kuvailee Mäntylä.

    Vartijana Saint Germain

    Violetti Liekki on hyvin mystinen oppi. Sen kerrotaan olevan ytimenä yhdessä seitsemästä kosmisesta säteestä. Jokaisella säteellä kerrotaan olevan erityisvärinsä, taajuutensa ja yliaistillisen tietoisuuden ominaisuutensa.

    Opin kannattajat uskovat, että kun Violettia Liekkiä kutsuu, se laskeutuu henkisenä energiana ja tuo sydämeen armon, anteeksiannon, oikeuden, vapauden ja muuntumisen.

    Kuva: futureimagebank.com/Jukka Heiskanen

    Violetin Liekin pyhiin hahmoihin kuuluu Saint Germain niminen pyhimys, jota pidetään seitsemännen säteen Herrana ja Violetin Liekin vartijana. Violetin Liekin uskotaan tulleen ihmisten tietoisuuteen Saint Germainin ylösnousemuksessa, jolloin hän antoi käskyn viedä oppia eteenpäin.

    Saint Germainin pyhyyttä ei kuitenkaan ole kanonisoitu. Katolisen kirkon pyhimysluettelosta ei löydy Saint Germainia. Historia tuntee sen sijaan 1700-luvun loppupuolelta useita tarinoita kreivi Saint Germainin nimellä esiintyneestä alkemistista, jonka syntyperää kukaan ei varmuudella tiennyt. Hän itse väitti olevansa satojen vuosien ikäinen ja kertoi pystyvänsä valmistamaan kultaa ja väriaineita. Hänen väitetään osallistuneen erilaisiin salahankkeisiin, ja ainakin Ranskan hovissa hänestä annettiin pidätysmääräys. Hänen arvellaan kuolleen keuhkotautiin vuonna 1784, mutta jo tuolloin osa uskoi hänen olevan kuolematon.

    Saint Germain nousikin kuolemansa jälkeen useamman mystisen organisaation tunnushahmoksi.

    Violetin liekin edustajien mukaan Saint Germain voi inspiroida esimerkiksi tieteessä, kirjallisuudessa, uskonnossa, filosofiassa, opiskelussa, parantamisessa sekä muilla aloilla. Mäntylän mukaan melkein 70 vuoden ajan Saint Germainin uskotaan valmistaneen ihmisiä tulevaan Aquarius-aikakauteen, joka on rauhan, vapauden ja valaistumisen aikaa.

    – Saint Germain on sanonut: ”Violetin Liekin käyttö on arvokkaampaa sinulle ja ihmiskunnalle kuin mitkään rikkaudet, kulta ja korut tällä planeetalla”, Mäntylä kertoo.

    Julistus päivittäin

    Mäntylän mukaan lausumalla esimerkiksi ’minä olen Violetin Liekin olento, minä olen Jumalan haluama puhtaus’ Violetti Liekki tunkeutuu kehon soluihin ja atomeihin sekä mieleen, tunteisiin ja muistiin.

    Kuva: futureimagebank.com

    – Atomit ovat tyhjää tilaa. Yli 99 % atomin massasta on tiivistynyt ytimeen jättäen loput tyhjäksi tilaksi, jossa vain elektronit liikkuvat. Juuri tuohon ytimen ja atomin ulkopinnan väliin epäsopu ja kielteinen energia voivat jähmettyä. Violetti Liekki auttaa poistamaan tuota energiaa, Mäntylä kertoo.

    Mäntylän mukaan Violetista Liekistä saa suurimman hyödyn, kun julistaa sitä 15 minuutin ajan päivittäin ilman taukoa. Julistamisen voi tehdä missä vain ja milloin vain. Violettia Liekkiä ei kuitenkaan pidä kutsua ennen kuin pyytää suojelusta, koska valon kutsuminen houkuttaa myös pimeyttä.

    – On tärkeä sinetöidä oma aura suojelevalla energialla. Paras tapa tehdä se on kutsua Arkkienkeli Mikaelin suojelusta, sanoo Mäntylä.

    Mäntylän mukaan visualisointi auttaa usein henkisessä työssä. Suurin osa ihmisistä ei näe Violettia Liekkiä, mutta kun sulkee silmänsä ja keskittyy voi joskus ”nähdä” Violetin Liekin toiminnassa sisäisellä silmällään.

    Kaikkien Violetti Liekki

    Mäntylä vakuuttaa, että päivät kuluvat sujuvammin, kun käyttää Violettia Liekkiä päivittäin. Sitä voi käyttää esimerkiksi parantamaan omia ihmissuhteitaan tai aikaisempien elämiensä karmoja.

    – Violetti Liekki on niin voimakas, että moni käyttää sitä parantaakseen fyysisen kehonsa, tunteensa, ihmissuhteensa ja syvät sielulliset ongelmansa, Mäntylä kuvailee.

    Mäntylä on havainnut Violetin liekin käytön erittäin tehokkaaksi omassa elämässään.

    – Minulla on ollut tiedossa esimerkiksi joku jännittävä tapaaminen tai neuvottelu. Kun olen aamulla julistanut Violettia Liekkiä tai piirtänyt esimerkiksi siihen liittyvän symbolin käsivarteeni, kaikki pelkäämäni asiat ovatkin sujuneet hyvin.

    Kuva: futureimagebank.com

    Mäntylän mukaan Violetti liekki on erityisen tärkeä asia nykyajan nopeutetussa henkisessä kasvussa. Hän myös haluaa korostaa, että Violetti Liekki ei varsinaisesti liity uskontoon, vaikka siinä puhutaankin paljon uskon asioista.

    – Violetti Liekki sopii ja on suositeltava aivan kaikille uskonnollisesta katsomuksesta riippumatta. Parhaiten se sopii ihmisille, joille Reiki hoitomuotona on jo tuttu.

    Violetti Liekki on levinnyt ympäri maailmaa, mutta Suomessa se ei ole vielä kovin tunnettu. Violet Flame Mastereita on Suomessa noin kymmenen, mutta Mäntylän mukaan suosio kasvaa koko ajan.

    – Mielestäni Violetti Liekki on niin tärkeä asia, että sitä pitäisi opettaa koulussa, Mäntylä lopuksi kiteyttää.

    May 29

    viimeisiä päiviä ja sitten LOMA

    viimeisiä päiviä ja sitten LOMA
    kevätjuhla meni ja valtakunnassa kaikki hyvin =) Hannu sai stipendinkin, hyvästä kaveruudesta ja oli ihan täpinöissään [#cheer_anim] hienot oli taas esitykset, oli mukana kolmasluokkalaisia kattiloina ja kaikkea. Kesällä on kansanlaulufestivaali, vai olikos se kilpailu vaan jossain ja siihen osallistuvia esittäjiä oli kans, ala-asteelta ja oli ihan kivat esitykset. pääsin ihan esityssyteemin vieren kun taksi toi perille asti, heh. Ikävääkin oli tietty mukana, Hannalta katosi kännykkä, [#cry_anim] putosi katsomon alle eikä ainakaan silloin heti löytynyt vaikka yksi pieni poika ryömikin sinne alle katsomaan, meitin oli silti lähdettävä kun kyyti tuli mutta jäis sinne vielä muutama sitä etsimään, toivottavasti se löytyi ja saisi likka sen tänään koulusta. oli hän niin surullinen, piti sen mukanaan sen takia kun odotti että isi soittaa ja sitten kännykkä katoaa, voi pientä...pieniähän nuo vielä ovat ainakin äidille. No, isi soitti kuitenkin ja eihän sellaisesta katoamisesta voi olla eikä saakaan olla kiukkuinen, on meillä varalle kuitenkin kännykkä jonknmoinen, liittymä vaan pitää sulkea jollei sitä tänään löydy sitten. no, kaikkea sattuu, sanoinkin likalle että ei kännykän niin väliä, jos itse olisit kadonnut niin sitten vasta itkut tulisi.. No, kuvia otin sieltä mutta laitan niitä sitten vaan sillai etä kaverit näkee ettei tule mitään sanomista että julkaisee kuvia yleiseen katseluun kun eihän sitä kaikilta voi erikseen lupaa ksyä, oli siellä kyllä paikallislehteenkin kuvaaja mukana. tänään vielä lyhyt koulupäiv ja sitten huomenna kirkko ja todistukset ja jäätelöä - arvelisin ainakin, viimeisiä kouluaauja siis vietiin! [#grin_anim] ja sitten se alkaa: LOMA lapsille muttei äidille [whistle] Vaan onhan se kiva että saa nukkua aamulla hiukkasen pidempään kuin seitsemään, ainakin luulisin niin...lastenkamariin kyllä paistaa aamuaurinko ja heräävät kyllä ajoissa...jotku tummennusverhot... [whistle] :P Jokatapauksessa hyvää lomaa kaikille jotka lomalle jäävät ja pättävät jonkun koulun tms valmistuvat ja enenkaikkea onnea heille jotka valmistuvat ammattiin! Kun monesti justiinsa lakkiaisiin mennään vaikka työelämään valmistujaisetkin olisi tiedossa [dohh], jotenkin se ylioppilaslakki on niin kauheassa arvossa...ja onhan se tietty, mutta kyllä ammattikoulutuskin on kovaa työtä ja vaivaa on paljon nähty. nyt näppiä nakkina ja tältä erää taas MOIII !!